Ford
Mustang Fastback 1968 on ollut jo 1980 - luvulta asti yksi haaveautoista.
12 - vuotta Chevrolet Corvettejen entisöintiä tuntui hiukan puuduttavalta, eli
kaipasin vaihtelua harrastukseen. Talvella 2004 tein päätöksen ja aloitin soveliaan
Mustangin etsimisen. Monet muutkin tuntuivat etsivän juuri 1967 - 68 mallista FB Mustangia
ja sopiva yksilö löytyi vasta keväällä 2005 Hollannista Geevers American Classics
liikkeestä. Pitkä etsintä oli ohi ja auton jalostaminen kohti
haluttua päämäärää saattoi alkaa. |
Ensisilmäyksellä auto vaikutti aivan asialliselta ja
monelta osin hyvin täydelliseltä. Jonkiverran ruostetta oli
havaittavissa ja alla oli erityisen rumat vanteet. Auton
kanssa otettiin laskelmoitu riski ja se laivattiin Suomeen.
|
|
Kesä 2005 meni mukavasti
ajellessa ja suunnitellessa mitä Mustang tulisi tehdä. Toimiva auto osoitti
selkeitä väsyneisyyden merkkejä ja pieniä omituisuuksia ajossa. Osa näistä omituisuuksista
meni Corvetten hyvin toimivaan ja jäykkään alustaan tottuneen kuljettajan mielikuvien
piikkiin, mutta sitli epäilys kalvoi mieltä jostakin epämääräisestä Mustangissa.
Urheasti hiukan maakellarille tuoksuvaa Mustangia kuitenkin piiskattiin elokuuhun
2005 asti.
|

|
Vasta hiekkapuhalluksen
yhteydessä paljastui mitä kaikkea Mustang vaatii
ennen kuin se olisi turvallisesti liikennöitävä ja viimeistelyltään
vaatimani tasoinen auto. Alustasta löytyi ruostetta palkeista ja
heiveröisä hitsaussaumoja. Koripeltejä oli vaihdettu asiallisiin korjauspaloihin
huonosti asennettuna. Tästä on ollut hyvä jatkaa
kohti BULLITT
teemaa.
|
|
Projekti on hyvässä vaiheessa. Kori on maalauksen osalta loppusuoralla,
tekniikka on asennettu ja kohta on vuorossa ensin huima kotelosuojaus
urakka. Seuaraavaksi onkin sitten vuorossa varovainen auton kokoaminen ja viimeistely.
Yhä riittää uskoa, että Mustang voisi hyvinkin olla ajokunnossa kesäksi 2007.
|
|