Ideana on ollut vahvistaa itsekanvakori ja alusta niin, että auto
ei notku turhaan missään tilanteessa. Jo aikaisemmin mainuttujen
vahvistusten lisäksi Mustangiin on asennettu hitsattavat subframe connectorit.
Näillä etu- ja taka-apurunkojen yhdistäjillä saadaan aikaan rungollisen auton jäykkyys
itsekantavalla korilla varustettuun autoon. Tietysti oma tarinansa oli asennus, koska valmistajan
ohjeiden mukaan tuet olisi pitänyt asentaa lattiapelti halkaisemalla.
Päädyimme kuitenkin muuttamaan tukia niin, että lattiaan ei tarvitse leikellä palasiksi.
Alkuperäiset tehostammattomat rumpujarrut joutuivat eläkkeelle. Hyviin jarruihin tottuneelle
nämä lähinnä hillisimiksi luettavat keksinnöt eivät vastaa kuvaa toimivista auton jarruista.
Tilalle tulee eteen tehostetut levyjarrut ja takana ainakin aluksi koetan tulla toimeen
alkuperäisillä kunnostetuilla rumpujarruilla.
Alustan viimeistely on suoritettu maalamalla se niillä sävyillä mitä Ford
käytti vuonna 1968 Mustangeissa. Pohja on ollut pohjamaalilla maalattu punaiseksi ja
nyt pinnassa on paremmin kulutusta kestävä vastaavan sävyinen puolikiiltävä
punainen. Jos joskus tulee mieliteko muuttaa auto MR-kelpoiseksi, niin mitä muutoksia
ei ole tehty peruuttamattomasti ja värit on valittu tätä ajatusmaailmaa
tukemaan.
Tehostamaton simpukkaohjaus on ainakin tässä vaiheessa käytössä oleva ratkaisu.
Talven 2007 - 2008 aikan tarkoituksena on ohjausta parantaan Total Controlin Bump steer kitillä ja
True Center Strut Rodseilla.
Alustan kunnostuksesta löytyy lisää kuvamateriaalia galleriasta.
|